Tule meille töihin!
Tervetuloa töihin Kuurojen Palvelusäätiöön! Teemme yhteiskunnallisesti merkittävää työtä viittomakielisessä työympäristössä. Tarjoamme asiakkaillemme viittomakielisen kohtaamispaikan ja työntekijöillemme mahdollisuuden tehdä mielekästä työtä ja oppia uutta monikulttuurisessa ympäristössä. Hyvä työilmapiiri ja mahdollisuus ammatilliseen kehittymiseen ovat meille tärkeitä asioita.
Töissä saa olla myös mukavaa!
Työssä pääsee käyttämään omia vahvuuksiaan (video)
Työpaikka, jossa on mahdollisuus oppia uutta
Meille tärkeitä arvoja ovat asiakkaan tarpeisiin muotoillut yksilölliset palvelut ja arvostava kohtaaminen. Työntekijänä pääset osaksi monikielistä ja monikulttuurista työyhteisöä. Yhdessä tekeminen on meille tärkeää. Annamme henkilöstöllemme mahdollisuuden kehittyä työssään. Monimuotoinen toimintamme antaa mahdollisuuksia myös kehittää uusia toimintatapoja.
Meillä saat tukea viittomakielen opiskeluun. Tarjoamme henkilöstöllemme myös monipuoliset henkilöstöedut varmistaaksemme työssä jaksamisen.
Merkityksellistä asiakastyötä Kuurojen Palvelusäätiössä
Palvelukeskusten työntekijöiden mukaan arjessa on mahdollista tehdä oma työ siten, että asiakkaiden laadukkaat palvelut toteutuvat. Tavoitteenamme on asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden huomioiminen palveluissa, ja siinä olemme vuoden 2025 lopulla toteutetun henkilöstökyselyn mukaan onnistuneet erinomaisesti. Henkilöstön osaaminen on korkealla tasolla, yhteistyö työkavereiden kanssa arvioidaan toimivaksi ja palvelukeskuksissa tehtävä työ koetaan yhteiskunnallisesti merkittäväksi työksi.
Asiakkaamme kokevat olonsa turvalliseksi
Vuonna 2025 asiakkaiden arviot palveluista ovat erinomaiset. Kokonaisarvio palveluistamme saa asiakkailta arvosanan 4,2/5. Asiakkaamme kokevat, että he saavat meillä tarvitsemansa tuen ja avun. He tulevat ymmärretyiksi käyttämällään kommunikointikeinolla ja heidän toiveitaan otetaan palveluissa huomioon.
Palveluidemme tavoitteena on rakentaa turvallista arkea ja kohdata jokainen asiakas yksilönä. Näissä tavoitteissa olemme asiakaspalautteen mukaan onnistuneet hienosti.
Avoimet tehtävät
-
Sijaisten hakuRunola, Oulu · Oulu, Palvelukeskus Runola
-
Sijaisten jatkuva hakuUseita sijainteja
Henkilöstöedut
-
Kattava työterveyshuolto
-
Mahdollisuus käyttää lomaosakkeita
-
ePassi edut
Tulethan siis meidän iloiseen joukkoomme!
Kiinnostuitko? Laita meille hakemus tulemaan tai ota yhteyttä, niin voimme jatkaa keskusteluja sinulle sopivan työtehtävän löytämiseksi.
Kuurojen Palvelusäätiö (Dövas Servicestiftelse) sr yrityksenä
Kuurojen Palvelusäätiö sr edistää asiakkaidensa hyvinvointia, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta toteuttamalla yksilöllisiä palveluita viittomakielisessä ympäristössä.
Säätiön asiakkaita ovat viittomakieliset, viittomakommunikaatiota käyttävät ja muut kommunikoinnissa tukea tarvitsevat henkilöt. Säätiöllä on kuusi palvelukeskusta eri puolella Suomea sekä Helsingissä sijaitsevat tukipalvelut. Säätiö saa STEA-rahoitusta hankkeisiin, joissa tuotetaan palveluita mm. viittomakieltä opetteleville perheille ja työllistymisessä tukea tarvitseville.
Työskenteletkö jo yrityksessä Kuurojen Palvelusäätiö (Dövas Servicestiftelse) sr?
Rekrytoidaan yhdessä seuraava kollegasi.